Kesäloma kooste ja arvonnan voittajat!































Loma, se on nyt takanapäin. Se oli ihana, rentouttava, ikimuistoinen, täynnä upeita hetkiä ja juuri oikeaan aikaan.
Ihmiselle, joka ei suunnitellut kesälomalle mitään, antoi loma tekemistä ihan tarpeeksi.

Olen ollut aikamoisella somelomalla samalla. En vain ole kerennyt ja jaksanut somettaa niin paljon kuin ensin oli ajatuksissa. Mietin, että nyt kun olen lomalla, ehdin tehdä, vaikka mitä, mutta ei se mennytkään niin. Kamera ei kulkenut mukana oikeastaan missään. Useimmat kuvat tältä kesältä tuli napsittua kännykällä ja kun ystävälleni hieman podin huonoa omaatuntoa, siitä etten ole kerennyt käydä katsomassa kenenkään blogeja ja sometilejä, hän totesi, että älä huoli, sinä olet elänyt <3

Minusta tuo lause oli upea. Niin todella olen tehnyt. Tein paljon ihania asioita:
Oli ristiäiset, tuo ihana kolmas lapsenlapseni, pieni peikkopoika joka on sulattanut kaikkien sydämet <3
Kesäkuulle osui myös kolmet synttärit. Poikani, lapsenlapseni*2 sekä ystäväni, jokaisia juhlittiin tietysti asiankuuluvin menoin.
Ystävien kanssa kävimme teatterissa, syömässä ulkona ja tanssimassa, useammin kuin kerran.
Juhannus perheen sekä ystävien kanssa, jonka kruunasi juhannustanssit, oli älyttömän hauskaa.

Parit laivareissut tuli myös tehtyä, yksi ystävän kanssa ja toinen lasten. Jouduin, tai pääsin parketille ammattitanssijan kanssa. Tämä ei todellakaan ollut suunnitelmissa, olen nimittäin onneton vakkareiden tanssija, mutta yhtäkkiä kiisin tanssilattialla koko illan, ja seuraavan päivänkin, pieni tanssikärpänen ehkä puraisi. Verbun mielestä se oli lähinnä noloa, kun äiti tanssii, noloa tai ei hauskaa oli.

Vietin myös lukuisia hetkiä merenrannalla, aikaa lasten ja ystävien kanssa, ja loman ehdoton huipennus Guns N´ Rosesin keikka Hämeenlinnassa, jonne veljeni minut vei. Kiitos Hemppa, tämä oli jotain niin uskomatonta. Aurinkorasva olisi vain pitänyt ottaa keikalle mukaan, oli kesän kuumin päivä, eikä suojaa missään, terkuin punanenä.
Tein siis muistoja roppakaupalla.
Ja vaikkei se kamera olalla keikkunutkaan, olen kyllä tallettanut ne kaikki muistot sieluni sopukoihin.



Ihania asioita tapahtuu niille, jotka uskaltavat nauttia <3



Helein Kauneusravintolisän arvonnan voittivat seuraavat henkilöt:

Enpä ole tällaista kokeillut!
Villavalkea@yahoo.com
 
olisi kiva kokeilla, onko noista mitään hyötyä!
ansode@gmail.com


Siis mä haluun niiiiin testata noit...eli arvonnassa mukana ja kivaa päivää toivotan😊😊🌹😻



Onnea voittajille, olen teihin yhteydessä ja oikein ihanaa kesää kaikille ja ihanaa lomaa teille, joilla se on vielä edessä!

33 kommenttia

  1. Just näin, aina ei tarvitse suunnitella mitään, joskus liiasta suunnitellustakin voi tulla stressi. ;D Ihanalta kuulostaa lomasi. <3 Välillä on hyvä pitää somelomaa ja unohtaa kamera kotiin. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo, että liiasta suunnittelusta voi tulla stressi :) Ja hienosti tämä loma meni omalla painollaan. Someloma tuli hieman huomaamatta ja teki taatusti terää. Nyt uutta intoa puhkuen, teidän ja oman blogin kimppuun :D Ihanaa viikkoa Outi <3

      Poista
  2. Loma-aika on niin ihanaa kesällä ja toki muulloinkin. Mutta onnea voittajille!

    VastaaPoista
  3. Ihania lomakuvia ja -tunnelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anu ja ihanaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  4. On sinulla ollut ihana loma ❤ ihan mahtavan kuuloista. Kauniita kuvia :) Tuonne Gunareitten keikalle olisin halu nut minäkin :) kiitos muuten niistä ihanista kuvista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ja ihanaa kun olit osana sitä <3 Harmitti vietävästi kun et ollut keikalla mukana, olisit niin tykännyt <3

      Poista
  5. Ihan mieletön loma ollut ja toivotaan, että kantaa energiaa pitkään. Niin ihanat kuvat ja tuo missä pikkupojat juoksee, voi itku miten ihana tilannekuva. Sua on jo ihan kauhea ikävä, onneksi on ollut puhelimet ja toivottavasti nähdään pian, sinä kaunotar <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli mieletön! Ja toivon samaa, olin niin puhki ennen lomaa, etten oikein edes tajunnut.
      Tuo kuva pikkupojista on minustakin ihhana, juoksevat suoraan syliin <3
      Mulla on kanssa sua hirveä ikävä, mutta kyllä me kohta tavataan, kurvaan Porvooseen parin viikon sisällä, ja onneksi on ne puhelimet!
      Kiitos samoin, kaunotar <3

      Poista
  6. Onnea voittajille!
    Ihana loma sinulla ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos on ollut kieltämättä ihanaa ja antoisaa :)

      Poista
  7. Mukavia hetkiä on mahtunut kesälomaasi ja tosiaan olet elänyt <3 Onnea arvonnan voittajille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania, muistorikkaita hetkiä, näillä taas jaksaa <3

      Poista
  8. Ihan mahtavia tunnelmia ja onnellisia kuvia! <3 Hyvä, että olet elänyt, tsemppiä lomalta paluuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Katja <3 Eilinen työpäivä meni kivasti ja oli ihana nähdä työkaverit, että siltä osin ainankin lomalta paluu meni mukavasti :)

      Poista
  9. Ihana kesäloma sinulla on ollut. Mukavaa loppuviikkoa ja onnea myös arvonnan voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Ihanaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  10. Kylläpä aika meni nopeaan, tuntuu, että justhan sä aloitit loman. Ihana oloinen loma ollut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no todellakin meni, itsekin eilen ihmettelin sitä, että vastahan mä täältä töistä lomalle lähdin ja hitsi, taas täällä :D

      Poista
  11. Tuo on parassta kun loman jälkeen on fiilis, että On ollut lomalla ♥ Mukavaa heinäkuuta ja onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on todellakin sellainen olo että olin lomalla :)
      Ihan huippu hyvä olo, ei voi kun olla tyytyväinen :)

      Poista
  12. Joskus on hyvä pitää sometaukoa ja elää :)
    Ihania kuvia! Mainiota menoa! Ja onnellista elämää!
    Sinulla on ollut onnistunut loma!
    Heleää heinäkuuta! Ja onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuula, sinä sanoit sen todella hyvin, juuri noin se on mennyt <3
      Oikein ihanaa viikko sinulle, tulen pian piipahtamaan myös sinun blogissasi <3

      Poista
  13. siis oikea LOMA <3
    Minulla vielä kaikki edessä ja töitä 4 päivää, lauantai-iltana töiden jälkeen en edes vilkaise olkani yli, viskaan työavaimet, kulkuluvat ja puukengät kaappiin ja kaapin oven lukkoon ja piilotan avaimen 4ksi viikoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todellakin :D

      Aivan ihanaa kun sinulla on vielä loma edessä, ja ei siihen enää niin montaa päivää ole!!
      Oikein ihanaa ja rentoutavaa lomaa myös sinulle <3

      Poista
  14. Vitsi miten upea pusero sinulla on tuossa yhdessä kuvassa tuo valkoinen sekä myös tuo koriste hiuksissasi. Mielelläni otan vinkin vastaan mistä nuo olet löytänyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni <3
      Pusero on Mangosta, ja tällä hetellä tarjouksessa alle 10€ ja panta H&M:stä 3€
      Toivottavasti löydät vielä itsellesi nämä :)

      Poista
    2. Voi kökkö, eihän meillä OUlussa ole Mangoa :( yhyyy mielettömän epistä.
      Mutta tuon pannan haluan heti metsästää itselleni. Kiitos sinulle <3

      Poista
  15. Olipa ihania kuvia ja hyvä fiilis välittyi niissä jokaisessa. Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taru, ihanaa että fiilis välittyy <3
      Ihanaa heinäkuuta sinne myös!

      Poista
  16. Ihanan oloinen loma sinulla 😊 Mulla on parin viikon päästä viikko ja loput syksyllä. Kesälomalla on just parasta se, ettei tee liikaa suunnitelmia vaan antaa fiiliksen viedä 😊 Me lähdetään yleensä täällä kotimaassa reissuun, sukulaispaikkakunnille. Mökin vuokraus onkin tuttua, silloin saa sitä omaa rauhaa eikä tarvi pyöriä toisten nurkissa 😁

    VastaaPoista
  17. Mukava kuulla, että lomasi oli ihana. Se kyllä välittyi noista kuvistakin.

    VastaaPoista