Perjantai fiilis







Mahtavaa perjantaita murut <3

Täällä loman loppu alkaa uhkaavasti häämöttää, mutta en siitä vielä huolehdi vaan nautin jokaisesta hetkestä täysin rinnoin. Vielä on kuitenkin aikaa ottaa rennosti ja vain nauttia.

Eilen aamulla heräsin kohtuuttoman aikaisin joskus kuuden jälkeen, mikä lie valvotti pientä ihmistä.
Viipyilin pehmeiden lakanoiden välissä vielä tovin. Juuri niiden jotka juonin lapseltani itselleni. En
vain suostu nostamaan takalistoani lomalla sängystä ylös ennen seiskaa, en ellei talo romahda niskaan tai jos en satu olemaan Espanjan lämmössä-missä en selkeästikkään ole ja perustuksetkin pysyi paikallaan.

Aurinko alkoi pikkuhiljaa nousta ja valo tulvimaan verhojen välistä makuuhuoneeseen, eli aamu alkoi olla jo pitkällä. Pakottauduin ylös vaikka mieli olisikin tehnyt palata vaaka- asentoon sen siliän tein.
Raotin varovasti verhoja ja, kirosin hiljaa mielessäni, eli sadattelin ääneen ja tuijottelin ikkunaan lävähtäneitä munia.
Joku arjen sankari oli ilmeisesti kuvitellut, että meillä on himassa munat loppu ja päättänyt toimittaa niitä avuliaasti ikkunan kautta meille. Täytyy kyllä kehua kaverin heittokättä, kun kolmanteen kerrokseen oli osunut ihan ykkösellä. Kaveri on selkeästi urheilija, jos ei ole suosittelen liittymään ensimmäiseen pesisjoukkueeseen jonka löytää. Jos suositteluja kaipaat-tiedät mistä minut löytää.

Ikkunan pesu ei varsinaisesti kuulunut lomasuunnitelmiini, ei niin, etteikö niitä voisi pestä, mutta kun vaakakupissa on puhtaat ikkunat ja naapuri nakumies, tai munilla vuorattu ikkuna ja hetken rauha vastapäisen asunnon ikkunaan lävähtävistä paljaista pakaroista. Voin ihan hyvin katsella niitä valuvia munia vielä hetken...

Jotta kenellekään ei jää epäselväksi, niin tämä kyseinen henkilö on asunut suoraan meitä vastapäätä jo useamman vuoden ja häntä ei vaan voi välttyä näkemästä, ellei pidä kodissaan verhoja koko ajan ikkunan edes ja siihen en sentään ala. Minulla ei siis ole mitään intohimoa katsella tätä nimenomaista herraa :)

Itseäni tämä naturisti ei juurikaan enää hetkauta, mutta vierailla tahtoo mennä pullakahvit väärään kurkkuun, kun naapurin herran takalisto porautuu verkkokalvoille.
En tosin estele, kun lapset nappaavat ruokalautasensa ja siirtyvät syömään omiin huoneisiinsa.

Jokainen saa toki asua ja kulkea kotonaan niin kuin haluaa, ja ei se väärin ole, että itsetunto on kohdillaan ja on sinut oman itsensä ja vartalonsa kanssa. Se on toki tärkeää.


Kropasta puheenollen, omani on edelleen hieman jumissa. Salitreenit jäissä-ollut jo luvattoman pitkään. Eilen pääsin jo juoksemaan, tosin keuhkot tuntuivat olevan erimieltä asiasta, mutta kyllä se siitä taas lähtee.
Ensi viikolla vielä hierojalle, niin olen kohta kuin uusi ihminen.

Toivottavasti teidän perjantai on ollut leppoinen, ei muuta kuin ihanaa viikonloppua <3








20 kommenttia

  1. Voihan naturisti hih. Nauti lomasta ihanuus pakkaus 😘😘😘😘

    VastaaPoista
  2. Hymyyn veti suun tuo naapurisi. Naapureitaan ei voi valita. Me lukuisine lapsinemme olemme olleet piikki erään naapurimme lihassa. Nauti lomasta viimeiseen sekuntiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kieltämättä hiemna hymyilyttänyt itseänikin kyseinen heppu. totta naapureitaan ei voi valita, mutta onneksi nämä on uuten ihan iisii porukkaa.

      Voi harmi, että teillä on tuollainen naapuri :( tsemppiä hänen kanssaan.

      Nautin kyllä lomasta viimeiseen kellonlyömään asti. Ihanaa viikonloppua Kirsti!

      Poista
  3. 😂😂😂Ihan tottako? Voi rttä oli hauska lukea tuota. Vaikkei teitä siellä varmasti aina nauratakaan!
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kuule ihan on totta, että sellainen naapuri!
      Kyllä tälle asialle on oppinut nauramaan, mutta mummot on ehkä hieman ihmeissään, kun käyvät kylässä ja kyseinen herra viuhahtaa ruudun takaa .)

      Leppoisaa viikonloppus sinne myös <3

      Poista
  4. No onpas ollut aikamoista touhua! Onneksi näköjään osaat ja pysyt ottamaan tilanteet huumorilla... Leppoisaa viikonloppua ja aurinkoa täältä terkkujen kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumorilla pääsee pitkälle ja ei tätä kannata niin vakavasti ottaa :)
      Ihanaa lomailua teille sinne Espanjan lämpöön <3

      Poista
  5. Auts, noo ompa teillä naapuri :D Onneks ei ooo pakko katsella tai voi pitää verhoja kiinni. Eihän se nyt mukavaa ole, mutta ei oo rikotut munat ikkunoissaaan...ärsyttävää. Vaikka vähän nauratti mutta jokaisella on kyllä oikeus kotirauhaan kaikin tavoin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, on tavan nakumies tosiaan. Joo mitään pakottavaa tarvetta häntä ei kyllä ole katsoa, ja verhot saa tarvittaessa eteen, jos ei vaan enää jaksa.

      Munat ikkunassa, oli kieltämättä ylläri jonka olisin voinut jättää väliin, mutta sattuuhan näitä.
      Ja hienoa, että hieman nauratti, niin minuakin :D

      Ihanaa viiknloppua Maiccu<3

      Poista
  6. No jopas on naapuri..mä en voi mitään että naurattaa😊😂 Täällä rentoudutaan työviikosta sohvannurkassa💕Mukavaa perjantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa saa kuule nauraa Kristiina, kyllä sitä naurattaa atäälläkin :)
      Oikein leppoisaa ja rauhaisaa viikonloppua sinulle. Nauti nyt hyvin ansaitusta vapaasta <3

      Poista
  7. Pertti Pakara taitaa asua teitä vastapäätä.
    Voihan muna mitä meininkiä siellä on ollut ja vielä vapaapäivänä, blääh!
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih aivan loistava nimi! Täytyy varmaan vaihtaa nakumiehestä Pertti Pakaraksi.
      Onhan täällä taas tapahtunut, mutta eipähän oo ainankaan tylsää.
      Kivaa lauantai päivää Outi <3

      Poista
  8. Olipas ikävää tuo kananmunien heittely. Mur!
    Nauti viikonlopusta ja rentoudu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ollut joku poikajoukko liikkeellä, kuulemna mukaan oli käynyt muidenkin talojen ikkuinoihin viskelemässä terveisensä. ikkunanpesu hommiinhan tuossa joutui loppujen lopuksi, mutta ei sen pahempaa :)

      Kiitos nautin kyllä, samoin sinne ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  9. Kiva naapuri teillä, apua! Olipas ikävä yllätys ikkunassa. Mukavaa viikonloppua! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, jep löytyyhän näitä mielenkiintoiisa naapureita. Mies pesi ikkunan, mä luistin siitä:)

      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  10. On ollut kiva viikonloppu, meillä oli eilen illalla vaatekutsut ja ystäviä jäi vielä kylään. Ihania vaatteita, joita jotakin tulee itsellekin käyttöön. Tulossa blogiinkin juttua.

    VastaaPoista
  11. Voi elämä mikä naapuri ja kananmunat ikkunassa..ei kiva:( Toivottavasti ei tuollaisia yllätyksiä tule ikuna enää uudestaan! Leppoisaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista